Turkin kiinteistöt tuottavat keskimäärin enemmän kuin kiinteistöt muualla Euroopassa tai Suomessa. Suomessa kiinteistömarkkinat ovat syklin huipulla, 2006 kpl-määräinen myynti putosi 5% edellisvuodesta, mutta euromääräisesti tuli kasvua 8%. Ennusteet vuodelle 2007 ovat, että molemmat tulevat putoamaan, mutteivät dramaattisesti ja vuodelle 2008 ennustetaan liu´un jatkuvan. Joka tapauksessa Suomessa ei kiinteistösijoitukselle ole odotettavissa lähivuosina merkittävää markkina-arvon nousua.
Osakepohjaisille sijoituksille on odotettavissa vielä kohtuullinen tuotto tälle vuodelle, mutta kasvu on jatkunut niin pitkään, että viimeistään 2008 on syytä harkita salkun hajauttamista muihin instrumentteihin ja yhtenä vaihtoehtona on kiinteistö Turkissa.
Vaikka Turkin hintataso on noussut kohisten, asunnot ovat tapauksesta riippuen puolet tai jopa viidesosa Espanjan hinnoista. Karkeasti yleistäen Turkista saa uuden 100 m2:n huoneiston merinäköalalla samalla hinnalla kuin 20 v. vanhan 50 m2:n huoneiston Espanjan sisämaasta. Bulgariaan verrattuna Turkin asuntojen laatu, varustelu, sijainti ja ympärillä olevat palvelut ovat paremmat. Lisäksi Bulgariassa rikollisuusriskit ovat huomattavasti suuremmat. Etelä-Euroopan maista Turkissa on juuri nyt paras hinta-/laatusuhde. Tällä hetkellä asuntojen hintojen nousu Turkissa on taantunut, mutta kun laki (parlamentin käsittelyssä) Turkkilaisten pankkien ulkomailta välittämistä euromääräisistä alhaisen koron asuntolainoista tulee voimaan, niin korkean korkotason (18%) vuoksi patoutunut sisäinen kysyntä (tällä hetkellä vain 25% asunnoista on rahoitettu lainalla) tulee nostamaan hintoja.
Tärkein syy on aina henkilökohtainen. Turkista voi hankkia itselleen loma-, vapaa-ajan, eläke-ajan tai golf-asunnon, joka on samalla sijoitus ja jota voi runsaan turistimäärän ansiosta käyttää halutessaan myös vuokratulolähteenä.
Turkki vapautti 2003 ulkomaisten yksityishenkilöiden kiinteistöomistuksen ja antoi heille vastaavat oikeudet kuin Turkin kansalaisille. Sen sijaan ulkomaisille yrityksille asuinkiinteistön hankinta on keinottelun estämiseksi tehty hankalaksi ja kalliiksi. Toimitila- ja tuotantokiinteistöjä yritykset saavat paljon helpommin.
Aluksi tietysti tarjottiin Turkin markkinoille rakennettuja jälkimarkkina-asuntoja, mutta 2004 alkoi olla jo uustuotantoa tarjolla. Jo 2001 Turkin rakennusmääräyksiä tiukennettiin ja 2005 edelleen yhtenäistettiin EU:n määräysten kanssa. Nykyään esim. betoniautosta otetaan laboratorionäyte ja jos koostumus ei vastaa laatuvaatimuksia kaikki sillä rakennettu pitää purkaa ja rakentaa uudestaan.
Samoin rakennuskaavakäytäntöjä tiukennettiin esim. Alanyassa (ydinkaupungissa) ja Belekissä kerrostalojen korkeudet on rajoitettu ja myös ympäristötekijät (maisemointi) on otettu säännöksiin. Belekisssä on myös kerrosneliömäärillä rajoituksia, joista johtuen asunnot ovat pienempiä kuin Alanyassa. Näin ollen rakentaminen on entistä haastavampaa. Poikkeuksena Mahmutlar (itsenäistynyt Alanyasta omaksi hallintoalueeksi), joka sallii tornitalot ja muutenkin vapaamman rakentamisen.
Kun eurooppalaisilta ostajilta alkoi tulla palautetta rakentajat muuttivat käytettävyyttä, sisustusta ja varustelua sen mukaan, vaikka se luonnollisesti nosti kustannuksia. Se tulee kuitenkin halvemmaksi kuin tehdä jotain jälkiasennuksena. Nykyään valistuneilla rakentajilla on mm. kosteissa tiloissa lattialämmitys vakiona.
Turkin sisäministeriön tilastojen mukaan vuoden 2006 lopussa maassa oli n. 63500 ulkomaalaista asunnonomistajaa, joista 14700 etelärannikon (Kemer-Antalya-Belek-Avsallar-Alanya-Demirtas) alueella. Kansallisuuksista suurin on saksalaiset 15500, sitten britit 13000, kreikkalaiset 12000 ja seuraavaan onkin jo iso pudotus hollantilaiset 3000, norjalaiset aivan kannoillaan elleivät jo tällä hetkellä menneet ohi. Erikoisuutena voi pitää 1200 amerikkalaista asunnonomistajaa, mutta kun muistaa, että Turkki on NATO:n jäsen ja että täällä palvelee satoja amerikkalaisia sotilaita, niin se on aivan loogista. Itsekin tapasin muutaman kerran amerikkalaisen upseerin, joka aikoo muuttaa Alanyaan eläkepäiviksi.
Suomalaiset asunnonomistajat eivät tunnetusti pidä meteliä itsestään ja tilastonpitäjätkään eivät muihin verrattuna vähäisestä määrästä ole hirveän kiinnostuneet, joten varmaa tietoa lukumäärästä ei ole. Henkilökohtainen arvioni (arvaukseni) on, että heitä on n. 300.
Nykyään turkkilaista rakennustaitoa arvostetaan ja turkkilaiset rakennusyhtiöt vastaavat 3%:sta koko maailman rakennustuotannosta etupäässä Välimeren ympäristössä, mutta myös Aasiassa, Venäjällä ja muissa Itä-Euroopan maissa. Samalla asteikolla suomalaiset ovat promilletasolla.
On selvää, että kysynnän laukatessa n. 18000 asunnon vuosivauhtia ja tarjonnan laahatessa jäljessä myös hinnat ovat nousseet kohisten. Alussa ne nousivat yli 30%:n vuosivauhtia, mutta ovat nyttemmin hiipuneet 15%:n tasolle. Tämä johtuu siitä, että Turkin hallitus teki 2005 ihmeen: sai inflaation putoamaan 20%:sta vaivaiseen 6%:in, mutta sen jälkeen se on taas lähtenyt könyämään 10:n korville ja toukokuussa 2007 mitattuna ja vuositasolle skaalattuna se oli 9,9%. Talouteen liittyen voi mainita, että Turkin liira on heikko, vuosivolatiliteetti huitelee prosenteissa 30:tä ja korot ovat korkealla esim. asuntolainan 15-18% p.a.
Koska pieni asunto on periaatteessa yhtä kallis rakentaa kuin suurikin, niin neliöhinnat ovat pienissä korkeammat ja rakennusmääräyksistä ja markkinamekanismista johtuen Belekissä korkeammat kuin Alanyassa. Uustuotannon neliöhinnat vaihtelevat kerroksesta (näköalasta), koosta, sijainnista ja varustelusta riippuen välillä 750 - 1500 euroa. Jälkimarkkina-asuntoja saa halvemmalla, mutta luonnollisesti suuremmalla riskillä ja laadun kustannuksella. Sijainti näillä sen sijaan voi olla erinomainen.
Turkissa tontinomistaja on kuningas. Rakentamisen kokonaiskustannuksista tontti vie yleensä puolet, joskus jopa 75% ja täältä on lähtöisin myös vähittäishintojen nousu. Tottakai rakennusmateriaalien hinnat nousevat vähintään inflaation verran ja se on toinen merkittävä hintojen nousun syy. Samoin Turkin tuleva todennäköinen EU-jäsenyys pitää asuntojen hinnat nousu-uralla.
Lähtökohtana on tietysti se, että suhtautuu Islamin uskontoon ja turkkilaiseen kulttuuriin myönteisesti ja kunnioittaa sitä riittävästi. Turistialueilla arkielämä on pääsääntöisesti täysin Eurooppalaista.
Yleensähän asunto ulkomailta hankitaan ensisijaisesti omien eikä sijoitustarpeiden mukaan. Jos hallitsee valtakieliä englantia ja saksaa voi netin kautta todeta, että asuntotarjonta Turkissa ulkomaalaisille on runsas. Suomenkielellä tarjontaa on vähemmän, koska suomenkielistä palvelua tarjoavia yrityksiä on koko yritysmäärään verrattuna vähän (1-2%). Tosin tarjonnan paljous osaltaan johtuu joidenkin rakentajien strategiasta antaa oma tuotanto useiden välittäjien myytäväksi. Pääsääntöisesti on paras olla yhteydessä suoraan rakentajaan, vaikka hinnassa ei eroa olisikaan.
Kuten yllä mainitsin hintahaitari on suuri ja siten myös hintaan vaikuttavien muuttujien määrä suuri. Jo pelkästään rakennuksen sijainnissa on ainakin viisi muuttujaa: etäisyys rantaan, palveluihin, liikenneyhteyksiin, naapurirakennuksiin, harrastuksiin. Huoneiston sijainnissa seitsemän: etelä-itä-pohjoinen-länsi, kerros, näköala, naapurirakennukset. Peruskodinkoneissa vaikuttaa 2000 euron verran se, ovatko ne Pohjois-Koreasta vai Saksasta. Listaa voisi jatkaa, mutta kukin tehköön oman listansa kun alkaa asuntoja vertailemaan.
Kun on löytänyt muutaman sopivan asunnon, niin on aika lähteä paikan päälle niitä katsomaan. Yhden asunnon varaan ei kannata laskea, koska se voidaan myydä sillä aikaa kun itse istuu koneessa. Lähes poikkeuksetta asunnon voi varata vain käsirahan maksamalla ja sitä ei saa takaisin jos peruu kaupan.
Katsastusmatkahan on käytännössä viikon lomamatka ja niitä saa äkkilähtöinä ajankohdasta riippuen n. 400 eurosta/henkilö alkaen. Suunniteltu matka ennakkovarauksin yleensä tuplaa hinnan. Lentoaika suorissa on reilut 3,5 tuntia. Pelkät lennot ovat halvimpia Frankfurtin tai Münchenin kautta n. 100 euroa suuntaansa, mutta silloin joutuu viettämään 5-6 tuntia em. kentillä. Seuraava vaihtoehto on Istanbulin kautta n. 300 euroa suunta ja 2-3 tuntia ko. kentällä.
Kun sitten natsaa: "Tämä on meidän kämppä!", niin voi alkaa kauppakirjaa täyttämään. Siihen on syytä kirjata mahdolliset lisäykset, jotka perussopimusrunkoon haluaa. Kun on tyytyväinen sopimuksen sisältöön, sen voi allekirjoittaa ja tämän jälkeen myyjä hoitaa viranomaisasiat valmiiksi. Maksuehdot ovat myyjäkohtaisia, mutta yleensä vaaditaan käsiraha/allekirjoitusmaksu ja tietty osuus 1-2 viikon kuluessa, jälkimarkkina-asunnoista jopa pyydetään koko kauppahintaa, mutta silloin kannattaa toppuutella, että maksaa esim. 10% vasta kun kaikki sovitut asiat on hoidettu ja vastaanottotarkastus tehty. Rakenteilla olevissa asunnoissa maksuohjelma on sidottu virstanpylväisiin rakentamisen etenemisessä.
Tuhannet kiinteistökaupat ovat tehneet asiasta jo niin rutiinia, että vaikka laki vaatii ulkomaisen omistajan käyntiä passeineen poliisiasemalla, niin nykyään riittää, että myyjä käy näyttämässä passit. Passikuvia (värillisiä) kannattaa otattaa Turkissa valokuvaamossa reilusti, koska niitä tarvitaan monessa paikassa ja ne tulevat halvemmaksi kuin Suomessa. Tosin suomalaisiin virallisiin dokumentteihin ne eivät kelpaa.
Myyjä hoitaa asiat kiinteistövirastossa, maarekisterissä, verotoimistossa, käyttää paperit valantehneellä kielenkääntäjällä, julkisella notaarilla ja lähettää ne Izmiriin viranomaisten hyväksyttäväksi millä reissulla ne viipyvät 2-3 kk:tta. Kun paperit tulevat takaisin myyjä rekisteröi (lainhuuto) asunnon omistajan nimiin ja kytketyttää asunnon kunnallistekniikkaan ja sähköverkkoon, hakee omistajalle veronumeron. Jälkimarkkina-asunnoissa kytkennät yleensä pidetään voimassa myyjän toimesta, koska niitä on vaivalloista saada uudestaan kytkettyä jos ne on katkaistu.
Ylläolevista toimenpiteistä rahallisesti eniten vie kiinteistön hankintavero 3%. Notaari, kielenkääntäjä, toimitusmaksut ja leimaverot vievät yhteensä n. 400 euroa ja sähkön ja veden kytkeminen n. 200 euroa. Jos kauppahinnan päälle budjetoi 4%:a sivukuluja, niin se yleensä riittää hyvin. Jotkut myyjät jopa sisällyttävät sivukulut kauppahintaan, jolloin on asiaankuuluvaa listata ne kauppakirjaan. Valmiissa asunnoissa hallintaoikeus alkaa yleensä välittömästi kauppakirjan allekirjoituksen jälkeen ja asunto on siten käytettävissä. Tällöin luonnollisesti sähkö-, vesi- ja hoitovastikekulut alkavat juosta vaikkei lainhuutoa olisi vielä tehty.
Kun paperit tulevat takaisin Izmiristä on omistajan aika hankkiutua paikalle seuraavan kerran. Hän saa lainhuutotodistuksen, kiinteistö- ja maaomistusasiakirjat. Turkissa vuokratontit ovat käytännössä tuntematon käsite eli kiinteistönomistaja (myös kerrostaloissa) omistaa oman osansa rakennuksen alla olevasta tontista. Tämän jälkeen myyjä käyttää kiinteistöverotoimistossa ja kertoo kuinka siellä pitää menetellä. Se on paikka, jossa pitää käydä maksamassa henkilökohtaisesti. Samoin myyjä käyttää pankissa avauttamassa tilin ja verkkopankin ja opastaa jälkimmäisen käytössä jotta sähkö- ja vesilaskut saa maksettua itse. Toki voi sopia, että myyjä hoitaa ne valtakirjalla myös opastuskauden jälkeen.
Tottakai kiinteistö on vakuutettava. Turkin lain mukaan jokaiselle rakennukselle on otettava katastrofivakuutus (DASK) riippumatta sijainnista. Se kuitenkin määräytyy verotusarvon mukaan ja kattaa n. 25% kiinteistön todellisesta arvosta. Samoin kukaan ei valvo tätä vakuutusta vaikka se pakollinen onkin. Joka tapauksessa on järkevää ottaa lisävakuutus kiinteistölle ja samalla sisällyttää siihen irtaimistovakuutus. Siitä tulee samantyyppinen paketti kuin Suomen kotivakuutus, mutta irtaimiston osalta on paljon rajoituksia, jotka tulee lukea tarkkaan. Esim. jos asuntoon murtaudutaan ja kännykkä viedään pöydältä, sitä ei korvata, mutta jos se on ollut laatikossa tms. se korvataan, muttei uushankintahintaan vaan ikään suhteutettuun markkinahintaan. Voisi kai sanoa, että nämä rajoitukset ovat eräänlainen omavastuu. Karkea hintaesimerkki: Jos asunto ja irtaimisto vakuutetaan yhteisarvolle 150 000 euroa, niin vuosittainen vakuutusmaksu on n. 170 euroa.
Useimpien myyjien palvelupakettiin kuuluu huolehtia asiakkaasta n. vuoden verran, jonka jälkeen selviää jo omillaan ja kannattaa ehdottomasti valita tällainen myyjä, koska se säästää paljon aikaa ja vaivaa. Tällaisten myyjien kanssa asioidessa on turha palkata asianajajaa välikädeksi laskuttamaan 1% (min 1000 euroa) töistä, jotka myyjä tekee ilmaiseksi. Useimmat myyjät avustavat myös kodinkoneiden (jos puuttuvat) ja kalusteiden hankinnassa. Tässäkin heidän apunsa säästää aikaa ja vaivaa.
Kun näin asunto on saatu asuttavaan kuntoon, niin ylläpitokulut ovat huomattavasti alemmat kuin Suomessa. Kiinteistövero (0.01%) määräytyy verotusarvon mukaan joka on maksimissaan 50%:a markkina-arvosta. Omatoimisesti hoidettaessa sitä ei yleensä pysty maksamaan ajoissa ja sille lasketaan korkoa (tällä hetkellä 0,8%/kk), mutta veron pienuudesta johtuen se jää pikemmin euroihin kuin kymmeniin euroihin. Yhteiskäyttötilojen (allas, sauna, kuntosali yms.) huolto ja ylläpito sekä talonmies/vartijan palkka muodostavat hoitovastikkeen, joka yleensä on 40 - 80 euroa/kk. Erillistalojen ja huviloiden kohdalla se on vähintään satoja euroja kun ei ole muita jakamassa kustannuksia.
Jätemaksu vaihtelee suuresti alueittain, mutta lähtökohtana voi pitää 30 euroa vuodessa. Vesimaksu on n. 75 snt/m3 (+kk-maksu) ja siinä tulee muistaa, että kulutus on suurempaa kuin Suomessa kun ns. valutusvesien (lämminvesisäiliö katolla) määrä on suurempi ja helteessä tulee suihkuteltua useasti päivässä. Sähkö maksaa n. 10 snt/kWh (+kk-maksu) ja tässäkin tulee muistaa, että kulutus on heinä-elokuussa 35-40 asteen helteessä aika huimaa jos 4 ilmastointilaitetta puhkuu täysillä koko päivän. Joulu-maaliskuussa samaa laitetta tarvitaan lämmitykseen ellei se ole toisin järjestetty. Jos asuntoa käyttää vuokratulolähteenä kuluja tulee siivouksesta ja liinavaatteiden vaihdosta, jotka pitää käytännössä ulkoistaa. Ja tottakai kalusteet ja kodinkoneet kuluvat vieraiden käytössä enemmän kuin omassa. Jos aikoo käyttää asuntoa pääosan vuodesta (kun turistiviisumi ei riitä) joutuu anomaan oleskelulupaa, joka maksaa n. 400 euroa. Kiinteistön omistaja saa sen läpihuutojuttuna.
Kiinteistön omistuksen suhteen ei ole riskiä, koska ulkomaalaisella on samat oikeudet kuin Turkkilaisella ja se on kansainvälisesti vahvistettu. Valuuttariskiä ei myöskään ole, koska asunto ostetaan ja myydään euroissa.
Maariski on olemassa. Ja suurin on nimenomaan Suomessa eli tarkoitan samantyyppistä tapausta kuin Tanskan pilakuvajupakka. Tanskalaiset olivat Pohjoismaiden kärjessä asunnonostajina (2300), mutta tämä töppäys pysäytti kaupankäynnin tyystin, eikä se ole alkanut uudestaan. Tottakai ihmiset pelkäävät henkilökohtaisen koskemattomuutensa puolesta. Samoin asunnonomistajille käynti omalla asunnolla tuli hankalaksi kun lakia muutettiin niin, että Tanskalaiset tarvitsevat nyt viisumin (ja lupaprosessia pitkitetään tahallaan) tullakseen maahan ja heidän pitää henkilökohtaisesti käydä Ankarassa ilmottautumassa maahan tullessaan. Osa on kyllästynyt tähän menettelyyn ja laittanut asuntonsa myyntiin.
Turkin sisäpoliittinen tilanne on turbulenssissa ja siitä on kerrottu myös Suomen mediassa kevään 2007 aikana. Kansallismieliset ja liberaalit eivät ole ns. puhe- vaan huutoväleissä keskenään. Huutelu on kuitenkin keskittynyt suurkaupunkeihin (Ankara, Istanbul, Izmir) ja täällä etelän turistialueilla siitä ei ole näkynyt merkkiäkään. Muutenkin poliisi kontrolloi paikallisia yllätyskaturatsioilla tarkastamalla henkilöpaperit ja vaatimalla perusteet paikallaoloon. Tällä pyritään ehkäisemään muualta tulevien erilaisten siipiveikkojen ja onnenonkijoiden ja tottakai suoranaisten rikollisten pesiytymistä turistien kiusaksi. Yllämainittuihin seikkoihin liittyvät riskit ovat kuitenkin hallittavissa.
Turkissa on maanjäristyksiä. Kuitenkin Alanya ja n. 100 km länteen ja n. 200 km itään kuuluu alueeseen, jossa on periaatteessa yhtä suuri riski maanjäristyksille kuin Lappajärvellä. Antalya ja Kemer kuuluvat astetta korkeampaan riskiluokkaan, jossa riski on vielä alhainen. Siitä länteen (Fethiye, Dalaman, Marmaris, Bodrum, Kusadasi) ja pohjoiseen Istanbuliin päin riski kasvaa huomattavasti ja näillä alueilla on jo suuri todennäköisyys vaurioihin. Esim. 1999 Istanbulin eteläpuolella tapahtuneessa järistyksessä kuoli 17000 ihmistä ja aiheutui 4 mrd:n euron aineelliset vahingot. Kaikkein suurimmat riskit ovat kuitenkin Turkin itä-osista Istanbuliin johtavalla vyöhykkeellä, jossa vuosien saatossa tuhot ovat olleet vielä mittavammat. Aineelliset riskit ovat helposti katettavissa kotivakuutuksella, jonka jokainen ottaa muutenkin. Henkilöriskeissä vakuutus on tunnetusti laiha lohtu.
Sitten riski, joka vaatii oman kappaleen. Kaikki ns. räjähtävät markkinat (esim. kännykät aikanaan ja Venäjällä tälläkin hetkellä) tuovat mukanaan lieveilmiötä. Niin myös Turkin ulkomaalaisille suuntautuva kiinteistökauppa. Jokainen basaarin myyjä, ravintolan tarjoilija, hotellin vahtimestari, taksikuski yms. jopa poliisit ovat kiinteistönvälittäjiä ja tietävät turistille juuri sopivan asunnon. Vaikka kiinteistönvälitystoimi on luvanvaraista ja he siten toimivat laittomasti, suurin osa on hyvää tarkoittavia kansalaisia, jotka vain haluavat oman osansa kakusta.
Joukossa on kuitenkin niitä, joitten lähtökohtana on petos. He eivät omista asuntoja, heillä ei ole omistajan lupaa myyntiin (tai omistaja on juonessa mukana) tai asunto ei ole edes myynnissä, mutta he pystyvät sitä kuitenkin esittelemään. Heillä on väärennetyt asiakirjat asunnosta ja omasta henkilöllisyydestään. Heidän tavoitteenaan on kerätä käsirahoja, ennakkomaksuja ja erilaisin selityksin rahaa virallisten maksujen hoitoon, kodinkoneisiin, kalusteisiin yms. Eli he myyvät saman asunnon sadoille ellei tuhansille ulkomaalaisille, joista kukaan ei sitä saa.
Turkin päivälehden 30.5.2007 artikkelin mukaan pahin tilanne on Bodrum-Didim alueella, jossa laillisia välittäjiä on 1300 ja laittomia 6000 ja näistä 400 ulkomaalaisia. Myytyjä kiinteistöjä kirjattiin 13500, mutta vain 3500:sta on kauppakirja toimitettu eteenpäin. Kuitenkin vain reilut 60 henkilöä on tehnyt Turkissa rikosilmoituksen, joten nämä luvut vaativat vielä lisäselvityksiä.
Asunnon omistajia taas huijataan tarjoutumalla ns. hyvää hyvyyttään hoitamaan asuntoa sillä aikaa kun omistaja on kotimaassaan. Tosiasasiassa asuntoa käytetään rakastajattaren kohtauspaikkana, vuokrataan ties kenelle, pistetään vuokratulot omaan taskuun ja jätetään mahdolliset rikkoutumiset, vesi- ja huikea sähkölasku omistajan maksettavaksi. Parempi pitää kaikki avaimet omassa hallussa tai solmia myyjäyrityksen kanssa asiainhoitosopimus, johon vastuut ja velvoitteet kirjataan myös mahdollisen vuokraustoiminnan osalta.
Meillä Suomalaisilla sitä on, mutta lomatunnelmassa, hyvin syöneenä, virvokkeita nauttineena ja hyvällä tuulella, mekin olemme haavoittuvaisia. Seuraavassa lista ohjenuoraksi.
Kun teet Turkissa kiinteistökauppaa, tee sitä aina yrityksen kanssa
Jos itse puhuu sujuvasti englantia tai saksaa, suomalainen palvelu ei ole välttämätöntä, mutta kun saa suomeksi suomalaisen kanssa asioida voi olla varma, että viesti menee perille sellaisena kuin sen on itse tarkoittanut. Ja myös päinvastoin. Ei auta vaikka itse puhuu kuinka sujuvasti, jos naapurilla mättää.
Näillä eväillä voi tehdä Turkissa kiinteistökaupan, josta nauttii koko loppuelämänsä.
Copyright
Juha Multisilta
MBA (Helsingin Kauppakorkeakoulu)
Turkkilaisen rakentajan entinen yhteyspäällikkö
juha_multisilta@yahoo.com
p. +358 400 643 049
19.6.2007, 13.8.2007